Quantcast
Channel: sallaoona
Viewing all 196 articles
Browse latest View live

Perhekuvauksissa Minna Sipisen luona sis. alekoodi

$
0
0














Oltiin viikko sitten kuvattavana Minna Sipinen luona ja katsokaa miten ihania kuvia?! Sen lisäksi, että Minna on ihan huikea tyyppi ja ihanan rauhallinen, sai hän hymyilytettyä tuota meidän ärripurrikolmeveetä, joka oli jo autossa päättänyt "kiemurtelevansa" kuvista pois. Annoin Minnalle kuvien suhteen ihan vapaat kädet ja nyt olen ihan roska silmässä katsellut näitä.
Minna kuvaa lapsia ja perheitä mutta myös häitä, pariskuntia tai vaikkapa yritystiloja. Ulkona, kotona tai studiolla Helsingissä. Ja vaikka just sulla ei olis tarvista kuvauksille niin mikäs olis mukavempi joululahja kuin ikuinen muisto, ainaisen krääsän sijaan? Meidän koko perhe tykkäsi Minnasta ja yleensä superkankea mieskin oli- no vähemmän kankea=D Käykää tutustumassa Minnan kotisivuihinFaceen ja Instagramiin ja varatessanne kuvausaikaa mainitkaa OLLIE- blogi niin saatte joulukuun aikana tehdyistä varauksista -30e. 
Iso kiitos vielä Minnalle (<3) ja mitäs mieltä te olette kuvista, löytyykö lempparia? Oletteko te käyneet kuvauttamassa lapsia/perhettä?

Ihana imetyskoru

$
0
0




Kuinka monelle on imetyskorut tuttuja? Itse olin näitä ihastellen vilaukselta nähnyt aika ajoin ympäri somea ja kun ByPinja otti minuun yhteyttä haluaisinko tälläisen itsellenikin kotiuttaa, ei tarvinut kahdesti kysyä. Itse valitsin mustat helmet hempeän vaaleanpunaisella yksityskohdalla, mutta värivalintoja on lukuisia ja halutessasi voit valita vaikka kaikki helmet eriväriä. Imetyskorun idea on antaa pienille pihtisormille muuta tekemistä imetyksen ajaksi kuin nipistellä ja repiä äitiä (tuttua eikös?). Koru on lapselle täysin turvallinen, josta saa vapaasti vedellä, sillä lukko napsahtaa auki liiallisen kovalla vetäisyllä. Helmet on tehty kestävästä ja turvallisesta bpa-vapaasta, elintarvikekelpoisesta silikonista, joten sitä saa imeskellä ja pureskella. Toimii siis myös oivana puruleluna ienten kutiessa hampaiden puhjetessa. Koru on itsessään tyylikäs ja on ollut mulla kaulassa myös silloin kun olen asioilla ilman vauvaa. Itseasiassa imetyskoru toimi mulla asusteena myös perhekuvauksissa. 
Käy ihmeessä tutustumassa lisää Pinjan imetyskoruihin Facebookissa tai Instagramissa ja jos et ole vielä Instagramissa niin nyt olisi hyvä syy liittyä, koska siellä olisi meneillään arvonta, jossa voit voittaa vapaavalintaisen imetyskorun itsellesi (tai pukinkonttiin..). Tarkemmat tiedot osallistumiseen löydät mun Instagramtililtä.
Mitäs tykkäätte? Joko löytyy teiltäkin vai menikö hankintalistalle?

Viekö lapsesi hoitopaikan sitä oikeasti tarvitsevilta?

$
0
0





Aikas raflaava otsikko, eikös? Tuntuu, että varsinkin vanhemmuuteen ja kasvatustapoihin liittyvissä ratkaisuissa aina kaksi toisistaan poikkeavaa päätöstä poissulkee toisensa. Ihan kuin kahden ääripään välissä ei olisi elämää. Tiedättekös? Jos lapset leikkii tabletilla he eivät ulkoile, merkkivaatteet yllä ei saa leikkiä, purkkiruoka on laiskoille ja ekoilut hifistelijöille.
Jos jokin on varmaa niin se, että imetys, kestoilut, purkkiruoat sekä päiväkoti puhututtavat ja riitauttavat aina. Tälläkin kertaa. En vaan voi sille mitään, että omistan matalan provosoitumiskynnyksen sekä äärettömän uteliaisuuden, enkä näinollen osaa olla lukematta tekstejä, jotka tiedän ettei minun pitäisi lukea.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus on jälleen ollut monilla eri palstoilla polttavana puheenaiheena ja ottamatta kantaa siihen, olenko sen kannalla vai en (no, en oikeastaan koska tämä kuormittaa päiväkoteja, eriarvoistaa perheitä ja nostaa kynnystä saada apua niille, jotka eniten sitä tarvitsevat), ihmettelen mielummin miten herkästi ja helposti ollaan taas tuomitsemassa muita. Monella kun tuntuu olevan käsitys, että päivähoitoon lapsen vieminen on työssäkäyvän vanhemman oikeus (tai sitten muutamat sairastelevat yksilöt voidaan ottaa poikkeuksena vahvistamaan sääntöä). Työttömien ja kotiäitien täytyisi lopettaa lorviminen lasten ollessa hoidossa ja kasvattaa itse lapsensa, ottaa pois päivähoidosta sitä OIKEASTI tarvitsevilta.
Ja kukahan sitten määrittää sen oikean tarpeen? Suurin vihahan tuntuu kohdistuvat juurikin näihin virikehoitolapsiin, mutta kuka sitten määrittää heidän hoidon tarvettaan? Tässäkin on kuitenkin otettava huomioon lapsen ikä, hoitoaika ja se, onko lapsi menossa hoitoon ensimmäistä kertaa vai jatkamassa tutussa ympäristössä. Eritoten on otettava huomioon se, että me emme kukaan tiedä toistemme taustoja. Siinä missä toinen on jaksanut kolmen lapsen kanssa kotona peruskoulun päättymiseen asti voi toiselle olla jo yhden lapsen kanssa haasteellista. Siihen on turha vastata, että olisi pitänyt miettiä useammin ennen lapsen tekoa, kun ei sitä nyt vaan voi tietää omaa jaksamistaan ja lapsen haasteellisuutta, ennen kuin se lapsi on ylipäätään mukana kuvioissa.
Oliver aloitti päiväkodissa 2 x viikko meidän molempien vielä ollessa töissä ja päiväkoti on meistä n. 100 metrin päässä. Molempien vuorotöiden ansiosta ollaan saatu sumplittua vuorot niin, ettei hoitoaika ole pitkä ja lomat taas on. Jäin kotiin vauvan kanssa kesäkuussa ja Oliver jäi lomalle kolmeksi kuukaudeksi, kunnes jatkoi taas syksyllä samalla tutulla kaavalla, samassa tutussa paikassa. Miksi?
Ihan puhtaasti siksi, että minusta se on myös Oliverin oikeus, siinä missä kenen tahansa muun lapsen. Oliver on yli kolme vuotias ja kaipaa kyllä jo ikätovereittensa seuraa eikä äiti aina vain yksinkertaisesti riitä. Täältä ei kulje julkiset, auto on pääsääntöisesti miehellä ja lähiseutu täyttyy lähinnä eläkeläisistä. Kyllä meilläkin kerho oli vaihtoehto, mutta se karsiutui sillä että meillä molemmat lapset nukkuvat 8-puoli 9 asti (vaikka mennäänkin illalla ajoissa nukkumaan) ja en todellakaan herätä heitä kaksi tuntia aikaisemmin siksi, että ehdin heidät syöttää, pukea ja passittaa isomman pyöräilemään kolmen kilometrin päähän pariksi tunniksi. Teen myös töitä kotona, mutta varmasti Oliver olisi jatkanut 2x viikossa ilman töitänikin.

Ei voida myöskään tietää, onko se muutaman tunnin breikki vanhemmalle henkireikä, jolla jaksaa läpi harmaan arjen. Eikö se ole silloin "ihan oikea tarve". Tarvitseeko tälläinen henkilö osoittavaa sormea ja paheksuntaa? Ihan on harvassa ne, jotka paikat täyttää ihan vain huvikseen ja laiskuuttaan. Näissäkin tapauksissa voidaan myös miettiä, että onko silloin kuitenkin lapsen paras olla sielä päiväkodissa, jossa taataan varhaiskasvatus ja virikkeitä? 
Kyllä minä ymmärrän harmin mikä syntyy siitä, jos oma lapsi ei saa paikkaa halutusta päivähoidosta ja lähimmän paikan sijaan joudutaan kuskaamaan useampi kilometri. Tajuan myös sen, ettei kaikkea tarvitse ymmärtää. Mutta vaikka kaikkea ei itse ymmärtäisi, ei kenelläkään pitäisi olla varaa tuomita muita, varsinkaan niitä taustoja tietämättä. Syyttävän sormen voi osoittaa mielummin järjestelmään kuin sen uhreihin.

Hyvää Joulua!

$
0
0


..ja onnellista uutta vuotta. Me rauhoitutaan nyt joulun viettoon ja palaillaan ensi viikolla! Instagramissa on vielä tämän päivän käynnissä arvonta, jossa voit voittaa ByPinjan Imetyskorun, löydät mut sieltä nimimerkillä @sallaoona.
Oikein ihanaa Joulunaikaa!

Uusi vuosi ja uudet kujeet

$
0
0

Blogini on elänyt hiljaiseloa joulun ajan, kun ollaan vietettyä joulua perheen kanssa sekä juhlittu mun synttäreitä. Kuitenkin näin vuoden viimeisenä päivänä halusin tulla sanomaan muutaman sanan kuluneesta vuodesta. Tänään on myös viimeinen päiväni Vauvan alaisena ja jatkossa löydätte mut vanhasta osoitteestani bloggerissa. 
Kulunut vuosi on ollut paras pitkään aikaan. Selkäongelmista huolimatta nautin raskaudesta ja keväämmällä myös talous- ja taloasiamme selviintyivät ja pystyimme taas jatkamaan (ikuisuus)remonttia. Keväällä pääsin myös mukaan pian ovet avaaviin Lumobloggaajiin, jossa tutustuin ihaniin ihmisiin ja sain tuulta purjeisiin bloggailun saralla. Kesäkuussa syntyi kuopuksemme, joka hurmasi kaikki samantien ja esikoisestamme tuli (ja on edelleen) mitä hienoin ja huolehtivaisin isoveli. Kesä meni reissaten ja nauttien perheenkeskisestä ajasta, kun mies oli lähes koko kesän meidän kanssa kotona. Elokuussa Oliver täytti kolme ja uhmaikä sai ihan uudet ulottuvuudet. Syksyllä lähin koittamaan bloggailua uudessa osoitteessa, täällä Vauvalla, mutta aika pian alkoi vanha suola janottamaan. Loppuvuodesta blogi myös täytti kaksi vuotta.
Vuosi on tuonut blogin kautta myös uusia tuttavuuksia Lumojen lisäksi, sekä syventänyt vanhoja. Yhdestä (Kuu<3) on lähentynyt jopa parhaimmaksi ystäväksi, vaikka livemaailmassa olemme nähneet vain kerran. On myös monta, joita haluaisin tavata ja ehkä laitan tavoitteeksi ensi vuodelle uskaltautua pyytämään tärskyille ;)
Vuoden kooste on siis paljon uusia ihmisiä, kokemuksia, perhettä(<3<3) ja rakkautta. Ei hullumpi vuosi siis ollenkaan. Sanon kiitokset Vauvalle mahdollisuudesta ja toivotan kaikille täällä hyvää jatkoa! Me tavataan ensivuonna uudessavanhassa osoitteessa uusin tuulin!
Hyvää Uuttavuotta myös teille kaikille ihanille lukijoille <3 Toivottavasti nähdään vielä blogimuuton jälkeenkin!

Pitkän ajan jälkeen

$
0
0
Huhuu? 

Joulunaika oli haipakkaa ja ihan tarkoituksellisestikin jätin blogin lomalle. Ossikin oli pitkään vielä joulun jälkeen lomalla, joten en tänne tullut kuin oikeastaan siirtääkseni blogin osoitetta ja heitin koneen taas nurkkaan. Mitä pidemmäksi tauko venyi, sitä vaikeammalta paluu tuntui. On ollut ihanaa jäädä sänkyyn pötköttämään laittaessa lapsia nukkumaan ja katsoa netflixiä puhelimella nukahtamiseen asti. Olen huomannut miten paljon blogi vie aikaa ihan vain ajatustasolla ja miten paljon jää aikaa kaikelle muulle kun en ole kulkenut kamera kädessä, miettinyt seuraavaa postausaihetta ja viettänyt tuntikausia koneella näppäimistö sauhuten. Olen jopa ihan tosissani miettinyt, olisiko ihan oikeasti aika lopettaa mutta ei mulla vielä taida kantti riittää ihan siihen.


Blogi muutti takaisin tänne bloggerille ja löydyn jälleen Lumoblogeista. Aktiivisesti löydyn instagramista nimellä @sallaoona ja samalla nimellä snapchatista. Viimeisimpiin olenkin meidän blogihiljaisuutta korvannut ja siellä seuranneet tietävät, että otin uhmalomaa ja lensin kolmeksi yöksi Vivianin kanssa Ouluun. Kotiuduttiin eilen illalla ja vaikka ikävä esikoisen kanssa oli molemminpuoleista, oli hetki erossa tehnyt meille erittäin hyvää. Oliver aloitti viimeviikolla Montessorin leikkikoulussa, Vivian täytti tänään 7 kuukautta ja huomenna meille muuttaa hauvavauva. Nauroinkin Ossille, että kyllä täytyy tavallisen tyhmiä olla, että tähän arjen ryöpytykseen hankitaan vielä koira. Ossi on vuorotöissä ja aika paljon pois arjesta, on yksi uhmaikäinen ja pieni vauva, sekä paljon aktiviteettia vaativa koiravauva.. pitäisikö alkaa vielä rakentaa? ;) 

Viikonloppuna on kummitytön synttärijuhlat ja ensiviikonlopulla matkustetaan lasten kanssa junalla Jyväskylään Kuun luokse, juhlimaan kummipojan nimiäisiä. Koitan kaikesta kiireestä huolimatta myös aktivoitua taas tännekin. Tiedossa olisi ainakin tietoa meidän talvipukeutumisesta, Vivianin 7 kk kuulumisia, äidin asua ja koiran kotiutumista. Olisiko teillä jotain mistä haluaisitte kuulla? :) Mitäs muuten tykkäätte uudestavanhasta blogikodista?


Miten meillä puetaan pakkasilla

$
0
0










En tiedä teistä, mutta musta on iän mittaan tullut yhä enemmän ja enemmän mukavuudenhaluinen.  Puistattaa ajatuskin niistä teinivuosista, kun tuli kuljettua nahkatakki auki ja tennarit jalassa kovissakin pakkasissa. Nykyään sitä pukee mitä tahansa päälle kunhan on lämmin ja viisveisaa siitä, miltä näyttää. 

Lasten kanssa tulee ulkoiltua väkisinkin enemmän kuin aikaisemmin ja lämpimästi pukeutuminen on korostunut entisestään. Varsinkin lapsille pyrin aina pukemaan lämpimästi, jotta ulkoilu olisi mahdollisimman mukavaa. Oliver on sinänsä helppo, kun hän liikkuu ja pysyy näin ollen lämpimänä mutta rattaissa istuva Vivian voi helposti paleltua.

Me saatiin yhteistyön merkeissä Minionesilta lämpöpussi, joka otettiin käyttöön jo ennen lumien tuloa. Kun miinusasteita oli vain muutama, riitti lämpöpussiin merinovillainen villahaalari sekä alpakkamyssy, mutta näin kovien pakkasten tullen ollaan lisätty vielä kevyttoppahaalari ja päähän kunnon toppamyssy. Baby's Onlyn lämpöpussi on ulkonäöltään kaunis ja ihanan pehmeä sekä lämmin, olematta kuitenkaan tukahduttavan kuuma. Eli sopii siis leudoille säille pitkälle kevääseen! Vaunupussissa on aukot viisipistevaljaille ja se sopii lähes kaikkiin turvakaukaloihin ja rattaisiin. Meillä kuitenkaan tuo ei sovi turvakaukaloon ja olen harkinnut myös sen hankkimista helpottaakseni automatkoja sekä kauppareissuja. Kaukalopussi ja rattaiden pussi eroavat toisistaan kooltaan ja lisäksi niissä on erilaiset aukot valjaille, jotta ne sopivat paremmin tarkoituksiinsa. Baby's Only on Hollantilainen yritys, joka valmistaa korkealaatuisia neuletuotteita lastenhuoneisiin. Tuotteet ovat 50% puuvillaa ja 50% akryyliä, mikä tekee niistä kestäviä. Pussin saa myös huoletta heittää 60 pesuun ilman, että se menettää värinsä.

Oliverilla on Molon toppahaalari ja alla Reiman fleecehaalari, päässä on pipon alla merinovillainen kypärämyssy. Käsissä on ystäväni Oliverille antamat ja hänen äitinsä itse tekemät nahkatumput ja niiden alla aluslapaset. Varpaat meidän oli ongelmaksi asti vaikea saada pysymään lämpimänä ja kolmien eri kenkien pettäessä marssittiin Cittariin hakemaan Kuomat. Ne ja villasukat on pitänyt varpaat lämpiminä! Eikä ne nyt niiiiiin rumat ole;)

Millaisia ulkovaatteita teillä on? Mitkä kengät ja hanskat teillä on todettu pakkasen kestäviksi?


Little Red Riding Hood

$
0
0


Harvoin asettaudun kameran eteen, mutta kun sen teen niin.. en ole siinä järin hyvä. heh. Vaikka blogini on melkoista sillisalaattia, on aiheet kuitenkin pitkälti keskittynyt lapsiin, kotiin tai mielipiteisiin. Blogin kohtalo on edelleen vähän auki, tuntuu että aika on tiukilla (no onhan se sitäkin), aiheet vähissä ja motivaatio nollassa. Lukeeko kukaan enää edes blogeja? Vai onko vloggaajat, snäppääjät ja instagrammaajat nyt syöstäneet meidät vallasta?

Olen muutenkin miettinyt kevään suunnitelmia. Mitä mä haluan tehdä ja olla, tai mikä musta tulee isona. Meinasin hakea maaliskuun haussa kouluun ja salaa olen haaveillut töistä some-alalla. Olen myös vuosia haaveillut omasta verkkokaupasta, mutta siihen mulla ei taida vieläkään olla tarpeeksi ballseja. Luulen, että jo pelkästään tasapainon saavuttaminen arjessa ja elämässä yleensäkin on mulle sellainen tavoittelemisen arvoinen juttu, josta olisin melko tyytyväinen. Tai olen mä myös päättänyt selvittää sen jutun, missä mä olen hyvä. Tää on sellainen asia, mistä mä tulen aina vähän surulliseksi, mutta tiedättekös kun kaikilla on aina se yksi juttu, missä ovat hyviä? Niinku sisustaa, laulaa, tanssia, piirtää you name it, mutta mulla ei ole mitään sellaista taitoa! Aikomukseni onkin nyt löytää juttu missä loistaa. heh. 




Tiedän kyllä, että mun kolmenkympinkriisi on vielä kaukana joten jos olen vielä neljän vuoden päästä näiden samojen kysymyksien äärellä, niin vaivun itseinhoon vasta silloin :D Nyt tulin kuitenkin hypettämään teille uutta takkiani. Takki on Booso, joka on itselleni entuudestaan tuttu lastenvaatteiden saralta, mutta uuden malliston myötä ihastuttanut myös aikuistenvaatteillaan! Tykkään samistella lasten kanssa, sillain hyvällä maulla (ei kiitti mitään miikkarin örmysammakoita...) ja Booson kuosit on siitä kivoja, että ne ei vähennä lapsen lapsekkuutta, mutta ei myöskään vie aikuiselta katu-uskottavuutta ;) Tätä takkia löytyy myös mustana, mutta mielestäni tämä tiilenpunainen oli ensinnäkin super ihanan värinen ja hyvää vaihtelua muuten niin mustaan vaatekaappiini. Täytyy kyllä sanoa, että malliltaan tämä ei mun vartalolle ole ihanteellisin kiinni, mutta näin pakkasten lauhduttua on kiva kun voi pitää auki. Pidän valtaosaa takeistani auki, mun vartalolle ei passaa juuri mikään takki kiinni..



Mutta että sellaista. Mitäs tykkäätte? siis takista. Koska jos tykkäsitte niin nyt lähtis -10% kaikista Booson vaatteista Hip-Kidin sivuilla, tästä päivästä aina sunnuntaihin asti koodilla Booso10!


*takki saatu yhteistyönä

Kaipaatko soittolistalle jotain uutta?

$
0
0
Tammikuussa täyttyy salit ja lenkkipolut elämäntaparemppaajista, kaikilla sama tavoite: päästä kesäkuntoon ja saavuttaa hyvä kevyt olo. Tavoitteen lisäksi monella on usein muutakin yhteistä, napit korvilla ja pauhaava spotify. Mikäänhän ei ole niin motivoivaa kuin tarttuvat kipaleet ja askeleen tahdissa pauhaava soundi. Koska kesä on jo ihan oven takana, on treenitahti kovaa ja näinollen musalista alkaa olla useaan kertaan jo läpikäytyä. Meinasinkin teille rakkaat lukijat vinkata nyt uutta päivitystä soittolistoille, osaatte varmasti sanat ja epäilemättä jää soimaan päähän (hamaan tappiin asti) kasnäin olkaahyvät;

Radiosuokkarit:
Antti Tuisku - Peto on irti
Carl Douglas - Kunf Fu Fighting
Rednex - Cotton eye joe
Wham - Wake me up before you go go
Beyoncé - Single ladies
Baha Men - Who let the dogs out 
Bob Marley - A lalala long
O-Zone - Dragostea din tei
Los Del Rio - Macarena
Aikakone - Odota
Ressu Redford - Älä mee
Samuli Edelmann- Karavaanarit

Lastenlaulut/piirretyt:
Kaapo
Pokémon
Pikkukakkosenposti
Posti Pate
Puuha Pete
Kulkuset
Petteri Punakuono
Popsi Popsi Porkkanaa
Kukkuu Kukkuu Pikkulanttu nukkuu.....
Tip Tap
Mc Koppakuoriainen
Hoosianna
Jumalankämmenellä
10+2
Ihahaa

Mainokset:
Hiivan hoitaa diflucan
Bafucin
Biolan - yks kakkaa, kaks kakkaa
Mehukatti
Pullava
Paula Vanukas

Sitte tähän loppuun muistelkaa Buranan mainosta, tiditiditidididi din, tididin tidididin...

Ei kestä kiitellä.



HAASTATTELU ESIKOISELLE

$
0
0







Dinopaita ja Unicornhousut saatu Pikkuotuksesta, lippis saatu Hip-Kidiltä.

Mikä sinusta on kivaa Autolla ajo ja kun äiti vetää pulkkaa, kaakaon juonti. 
Mikä sinusta on kurjaa Jos äiti tai isi tiuskii
Onko lapsena olo kivaa On
Millaisia aikuiset ovat Tahdon leikkiä niiden kaa
Mitä isi yleensä tekee Se leikkii munkaa
Mitä äiti yleensä tekee Sinä vaan leikit ja isi leikkii
Mistä äiti ja isi suuttuvat Kun minä teen tuhmuuksia
Mistä äiti ja isi tulevat iloisiksi Kun minä rauhoitan niitä
Mikä sinusta tulee isona Sitten minä yletän kattoon
Mikä on sun lempiruoka Vihersmoothie, pizza, herkkusienet ja pasta ja salaatti
Odotatko kesää Joo
Mikä on kesässä parasta Pyöräily ja tivoli
Mikä on sun lempieläin Pupu on eläin jos se on tullut eläintarhasta. Puppana on eläin. 
No onko Puppana sun lempieläin Puppana ja Dora
Mikä on sun lempileikki Kun me leikitään iskänkaa kahestaan isolla pora-autolla ja lastenleikkiä
Millainen äiti on En oikein tiedä. Söpö. Äiti on liilan värinen.
Millainen isi on Isipisi
Millaista on olla isoveli Minä olen.
Millainen Vivian on Kahenvuotinen, se on siskolisko
Kuinka vanha äiti on Kahdeksankymmentä
Kuinka vanha isi on Yksisataaeuroa
Mistä tiedät että äiti ja iskä rakastaa sua Minä tiedän että tietenkin rakastaa koka minä olen söpö
Mitä rakkaus on Rakkaus on sellainen kun on rakkaus. Se tuntuu ihan hyvälle. Rakkaus on kala eli tämmöinen kala (näyttää leluaan).




Pihistä vai panosta?

$
0
0




Meille mahtuu molempien lasten vaatekaappiin niin merkkiä kuin merkittömiä vaatteita, mutta molempia pyrin pääsääntöisesti ostamaan second handina. Uutena ostan oikeastaan aina vain välittömään tarpeeseen tai jos etsinnöistä huolimatta oikeanlaista ei ole kirppareilla saatavilla. Oliverin ylläolevasta asusta on pipo saatu ystävältä, shortsit kirpparilta (enkä muista tarkkaa ovh hintaa), sukat ja collari osayhteistyönä pikkuOtuksesta ja kengät ostettu uutena. Huomasin muuten, että kenkiä on nyt muutamat koot jäljellä alessa Sportamoressa. Mielestäni asu on söpö, freesi ja vähän nörtti. Heh. 

Mutta kuten sanoin, en ole niinkään merkkiuskollinen ja päätin sen todistaa teillekin kokoamalla kollaasin "pihistä" versiona ketjuliikkeiden vaatteista. Musta tästäkin asusta tuli tosi kiva, vai mitä sanotte? Ja vaikka "pihistä" versiossa on yksi asuste "panosta" versiota enemmän, tuli asukokonaisuudelle hintaa yli puolet vähemmän! Fillaripaita on musta tosi kiva ja luulen, että se on meille vähintään kotiutettava, vaikka voisin koko asukokonaisuuden kuvitella meille yhtälailla. Vinkkinä muuten, että Nextillä on paljon supersöpöjä vaatteita pienille ja isoille lapsille, laatu on ollut hyvää ja postitus nopeaa. Muistaakseni postitkaan ei ollut mitään päätähuimaavia summia. NIIN ja tiesittekös, että Zara on avaamassa maaliskuussa nettikauppaa myös suomeen? Hiphiphurei ja hellurei hiluille...

Mutta mitäs tykkäsitte asuista ja postauksesta? Pitäisikö tehdä tälläisiä useammin?










Onko teillä isä ja äiti saman arvoisia?

$
0
0
Elämäni ensimmäinen videopostaus on kamala. Ahdisti puhua kameralle kun mies oli toisessa huoneessa ja no..eka kerta on aina eka kerta. Unohdin myös puhua monesta asiasta mistä oli tarkoitus ja korvasin sen toistamalla samoja asioita monta kertaa. hups. 

Mitä te luulette, miksi äidin vapaalle vaihtaminen on niin syntistä? Tai töiden aikaisin aloittaminen olisi este nähdä lapsi varttuvan? Puhun videolla vain huomaamistani eroavaisuuksista äidin ja isän viihteelle lähtemisestä, mutta myöhemmin tajusin, että tästä aiheesta voisi ammentaa vaikka kuinka pitkälle. Esimerkiksi miksi ei ajatella että isä jää lapsien lapsuudesta paitsi käymällä töissä? Miksi äiti on yleensä se, joka jää sairaan lapsen kanssa kotiin? Miksi vastuunsa tunteva isä on hypettämisen arvoinen arjensankari? 

Meillä isä on arjessa mukana parhaansa mukaan, mitä vuorotyöt antaa myötä. Meillä isä siivoaa kotona äitiä enemmän ja on lasten kanssa mukisematta kun äiti vaihtaa vapaalle. Hienoahan se on ja olen onnekas! Mutta en kuollakseen suostu antamaan urhoollisuusmitalia sen johdosta, että meillä asiat on niin, kuin kuuluisi joka kodissa ollakin.

Kun äiti lähtee ulos luo se yleensä yleistä pahennusta ja saa peräänsä liudan kysymyksiä kuten miksi, missä lapset ja kuinka he voivat ja miten äiti saattaa. Kun isä lähtee ulos todetaan, että oli jo aikakin. Tai jos isää ei huvita lähteä bailaamaan, etsitään syy puolisosta. Eikö nainen päästä? Ollaanko sitä nyt jo tossun alla? Ole nyt mies herrantähden! Eikö syy voi miehen puolesta olla niissä lapsissa? Siinä missä äidin uloslähtö paheksuttaa niin isän tahto olla kotona ihmetyttää. MIKSI? Minä en sikissy pyhästä hengestä, vaan ihan niinkuin terveystiedon kiusallisilla tunneilla opetettiin. Ja kun ne lapset on yhdessä tänne saatettu, on ne yhdessä nyt myös hoidettava.

Mutta kuten sanoin, videossa toistan itseäni ja unohdin paljon mitä piti sanoa. Enkä oikeastaan tiedä, miksi siitä huolimatta sen julkaisen, mutta kai jostain on aloitettava=D Tässä siis spontaanisti, harjoittelematta ja suunnittelematta huonosti editoitu, ensimmäinen videopostaukseni ikinä olkaa hyvät.




Älkää kivittäkö videosta, mutta kertokaa mitä mieltä te olette aiheesta? Miten teillä vapaa-aika jaetaan?

Vivian 8kk

$
0
0


Kohta kaksi viikkoa sitten Vivian täytti jo kahdeksan kuukautta. Hän on pian ollut täällä jo sen ajan, mitä hän vietti vatsassani, älytöntä! Katselin eilen illalla Instagram-tililläni videoita, jossa Vivi on vasta parin kuukauden ikäinen ja tuntui, kun siitä olisi vasta ihan hetki. Miten aika voikin juosta? Päivittelen sitä varmaan jokaisessa kuukausikuulumis-postauksessa ja päivittelen varmasti jatkossakin. Mä en vaan tahtoisi että tämä kuopuksenikin tästä kasvaisi, tai toisaalta toivon että lapseni olisi jo isoja ja itsenäisiä ja samalla niin pieniä ja avuttomia <3

Vivian on kaikinpuolin erilainen vauva kuin Oliver oli, mutta lisäksi hän selvästi on kuunnellut äitin toiveita ja päättänyt pysyä vauvelina. Nyysyläisellä ei ole vielä yhtäkään hammasta (mutta puruvoima on silti mieletön, trust me) ja edelleen liikutaan ainoastaan ryömien. Hän osaa istua ilman tukea, mutta ei aina muista mikä olisi se fiksuin tapa laskeutua.. Sitä siis edelleen harjoitellaan. Hän tykkää seistä käsistä kiinni pitämällä ja koittaa kovin loikkia, välittämättä siitä ettei taidot ihan riitä vielä. Paino tulee edelleen siellä -10 käyrillä ja tästä johtuen saatiin aika ylimääräiselle 10kk neuvolakäynnille, jotta nähdään ettei painoon ole tullut notkahdusta. Huolta ei kuitenkaan ole, nämä meidän lapset vaan sattuu olemaan tälläisiä solakoita.




Vivian saattaa viihtyä pitkiäkin aikoja lattialla koiran ja/tai isoveljen touhuja seuraten sekä koittamalla osallistua leikkiin itsekin. Soivien lelujen lisäksi parasta leikinantia on kukkuu-leikit, käsillä läiskiminen ja jaloilla sätkiminen. Hän rakastaa edelleen musiikkia ja nukkuu yöt hyvin vierellä. Loukkaantuu verisesti, jos kädestä viedään tavaroita (varsinkin niitä sopimattomia..) Äidinmaito on edelleen maailman paras juttu, mutta hyvällä ruokahalulla mutustelee kaikkea mitä käsiinsä vain saakaan (siis aivan kaikkea, Doran luu kelpaa vallanmainiosti myös). Vierastaa hän ei juuri osaa, vähän saattaa vieraassa sylissä pakokauhu hiipiä, mutta äidin sylistä voi hyvinmielin kikatella. Luottavainen, kaikinpuolin aurinkoinen ja sosiaalinen, maailman ihanin tyttö.


Pituus 67,9 cm (65,4)
Paino 6905 g (6555)
Py 44,4 (43)



Laventelihiukset

$
0
0


Olen aina ollut kateellinen niille, jotka säännöllisin väliajoin käyvät luottokampaajansa luona tekemässä tukkataikoja tai vain freesaamassa kuontaloaan. Itselläni on löytynyt päästä lähes kaikkea, poikatukkaa, polkkaa sekä pitkää, tummaa, vaaleaa, punaista ja siltä väliltä. Vuosi sitten, olin ollut  saman tukan kanssa jo kolmisen vuotta, jota kampaajalla kävin freesamassa kerran vuodessa aina samalla kaavalla: vaaleita raitoja. Tykkäsin luonnollisen vaaleasta tukastani ja olin varma, että siinä tulen aina pysymäänkin. Helppo valinta jos ei liiemmin välitä tukan laitosta tai lähinnä sen ylläpitämisestä, tyvikasvun peittelystä tai värin kulahtamisesta. Eikä jaksa ravata siellä kampaajalla.

Oli lämpimässä vaaleassakin toki ongelmansa; se äkkiä joko kellersi tai vihersi, mutta epäsäännöllisen säännöllisesti heitin hopeashampoota ensihätään. Viime kesäkuussa varasin ajan kampaajalle, viime kerrasta oli taas tullut kuluneeksi lähes vuosi ja justiinsa synnyttäneenä kaipasin tukkaani piristystä. Oletin hakevani taas vain vähän lisää vaaleita raitoja, mutta niitä en koskaan saanut.




Oikeastaan heti penkkiin istuessani päätinkin, että nyt jotain ihan muuta. Mä tahdon grannytukan! Kuitenkin pitkään lämpimällä vaalealla viihtyneenä en tahtonut mitään super radikaalia, joten tukkaan tuli helmiäisenharmaa laventelivivahteella. Se näytti oikeastaan eniten kylmältä tuhkaiselta vaalealta, jossa oli laventelivivahde. Rakastuin heti ja siitä tuli ihan mun juttu ja päätinkin, että vastoin odotuksiani en ainakaan ihan lähiaikoina aio palata lämpimiin sävyihin vaan kylmät viileät sävyt ovat nyt vallanneet mieleni (ja tukkani).


Oikeastaa kaikista parasta sillä käynnillä oli oikeastaan löytää ensimmäistä kertaa ikinä ikioma luottokampaaja. Sellainen, joka on täysin samalla aaltopituudella, tunnistaa mikä juttu sopii sulle ja tietää jopa sua paremmin, mitä sä haluat. Mä olen sellainen asiakaspalvelijan painajainen, tiedättekös..että mä en tiedä mitä mä haluan, mutta sun nyt täytyy se tietää ja tehdä! Mutta tälle kampaajalle mä voin kutakuinkin just niin tehdä, ja lähteä joka kerta kotiin tyytyväisenä ja mieli levänneenä (koska siis onhan kampaajalla käyminen vaan niin ihanaa!). 

Loka-marraskuussa rohkaistuin kokeilemaan ihan kunnon harmaata ja sillä huitaistiin koko pää. Tykkäsin siitä ihan superisti, ja sävytin sitä välillä kotona liilalla suoravärillä saadakseni sinne vähän sitä laventelin sävyä josta alusta asti olen tykännyt. Harmaa oli kiva, mutta se kulahti äkkiä todella tunkkaiseksi ja sen freesinä pitäminen oli aika työlästä. No, kuukausi sitten päätin ensimmäistä kertaa neljään? vuoteen kotikonstein, kaupan vaalennusvärillä piristää väriä ja Snäppiseuraajat tietääkin kuinka siinä sitten kävi..... Seuraavana päivänä soitin luottokampaajalle, sain ajan samalle päivälle, istuin penkkiin ja sanoin, että nyt vedetään se laventelitukka!


Ja niin musta tuli liila. Hassua, koska mä olen aina ollut se "luonnollisten" värien kannattaja ja aina sanonut, kuinka mulle ei ikinä sopisi mikään shokkiväri enkä sellaista ikinä itselleni värjäisi. Vaikka eihän tämä laventelitukka ole mikään shokkiväri, mutta samaan ei ikinä- kategoriaan olen nämä ponivärit ja pastellitkin luokitellut. Kävikin niin, että koen olevani enemmän omissa töppösissäni kuin aikoihin ja on ollut ihanaa, kun luottokampaajan myötä on uskaltanut eritavalla leikitellä tukalla ja kokeilla kaikkea uutta ja erilaista. Musta tuntuu, että mun koko persoona tulee esiin uudella tavalla, koska ehkä mä en kauhean luonnollinen ja seesteinen ollut alunalkaenkaan;)


Mutta mitä mieltä te olette mun tukasta? Tykkäättekö poniväreistä lainkaan vai odotatteko, että tämäkin villitys jo laantuisi?

Sopivasti samanlaiset

$
0
0


Bella & Bo lähetti meille pienen pehmeän paketin kesää ajatellen, josta sainkin idean kuvata pari samisteluasua. Bella & Bo on melko tuore, 2014 kahden kaveruksen perustama verkkokauppa, jonka valikoimasta löytyy ekologisia, ympäristöystävällisistä materiaaleista (100% puuvillaa) valmistettuja lastenvaatteita sekä sisustustuotteita. Itse valitsin lapsille meille entuudestaan tuttua Gardner & the gangia, jonka rumansiisteistä kuoseista on tullut meidän (okei äidin) lemppareita. Gardner & the gangin vaatteet ovat myös käytännöllisiä ja sukupuolineutraaleja joissa hinta-laatusuhde kohtaavat.

Samistelun suhteen taas koitan olla mahdollisimman hillitty. Itse en sen suuremmin syty varpaista päähän mätsääviin asuihin, mutta pieni samistelu on musta super liikkistä. Tässä nyt kaksi samisteluasua, toinen Vimmaa ja toinen Gardneria, tummaa ja graafista, kesäistä ja raikasta. Mitään muuta yhteistä näillä täysin toisistaan eroavilla seteillä ei ole kuin se, että molemmat kuuluvat lemppari lastenvaatemerkkeihini. Kuitenkin Gardnerit eivät ole (vielä) mielestäni tavoittanut sellaista suosiota, mitä se mielestäni ansaitsisi;) Nyt teillä lukijoilla on mahdollisuus tilata Bella & Bo:lta ilmaisella postituksella käyttäen koodia Freeblog, käyttäkää tilaisuus hyödyksi! Niin ja vielä Gardnereista sen verran, koot ovat aikalailla ilmoitusta vastaaviaan. Oliverilla on housuista koko 3-4 years (mitat n.95cm 13kg) ja Vivianin vielä hyvinkin reilu body on kokoa 9-12 months ja shortsit 12-24 months (mitat n.69cm 7kg). Mitä mieltä  te olette asuista? Liikaa? Entä samisteleeko teillä lapset? 

Vivian 9kk

$
0
0
Mitä kauemmin olen poissa blogin parista, sitä vaikeampi tänne on palata. Ei sillä, että tämä ei enää kiinnostaisi, kiinnostaa se. Kiinnostaa sen verta paljonkin, että on hankala kirjoittaa mistään jos tuntuu, ettei ole oikein mitään annettavaa. Aikaa on niin rajallisesti, että ajatustyölle ja kuvaamiselle ei ole minuuttiakaan ja iltaisin kun viimein saan lapset nukkumaan avaan netflixin ja nukahdan kännykkä kädessäni. Ehkä tämä väsymys helpottaa, uhma rauhoittuu ja elämä tasapainoittuu, ehkä. Toivon. 



Viviankin täytti yhdeksän kuukautta. Siis y h d e k s ä n. Omanlaisen kriisinsä sekin toi, kun neljää päivää ennen äitiysloman päättymistä tajuan sen ylipäätänsä päättyvän ja että mun olisi varmaan syytä ilmoittaa töihin etten palaa. Nyt yritän edelleen vaan hyväksyä sen, että vauvavuosi on vain hujahtanut ja enää pari kuukautta kun kuopukseni saavuttaa maagisen yhden vuoden iän. 

Yhdeksän kuukautta vanha Vivian on hyvin kiinni meissä vanhemmissa, nauraa paljon ja omistaa jo omanlaisensa huumorin. Hän ihailee veljeä ja niin kauhean kovasti olisi aina ryömimässä perässä. Hän myös nousee kaikkialle ja pää kopisee--- koko ajan. Sinänsä hassua kirjoittaa kuukausipostausta näin myöhässä, kun osa nyt opituista taidoista taitaa mennä kymppikuukausipostaukseen. Kuten avustetut askeleet ja konttaaminen.




Vivian nukkuu päiväunia satunnaisesti ja vaihtelevalla menestyksellä, jonka johdosta mulla ei päivän aikana ole mitään lepohetkeä (ja vaikka nukkuisi niin Oliver ei joten..), mutta se ei niinkään haittaa kunhan yöt nukutaan. Aamuisin meillä herätään puoliseitsemän, mikä sitten on taas kaikkea muuta kuin okei. Imetän edelleen, mutta kyllä Vivian syö ja maistelee 3-4 kertaa päivässä kiinteitä. 
Neuvolassa ei olla nyt oltu, joten mittoja ei ole antaa. Normaalisti seuraava aika olisi vasta yhden vuoden iässä, mutta meidän pienen rimpulan kasvua tahdotaan seurata niin mennään nyt kymppikuukausi käynnille seuraavaksi. 


Vauvakuplassa oon varmaan vieläkin ja en ehkä tahdo sieltä ikinä pois, heh. Tässä tuttavapiirissä/somemaailmassa kun kaikki on raskaana tai saa vauvoja, huomaa itsekin huokailevan että mäki haluun. Mut en mä haluu, enhän!! Ainakaan aikoihin. Nyt tämä yhtälö kotona on sellainen, että raskaus ja uusi vauva ei siihen sopisi ja toisekseen syksyllä olen päättänyt aloittaa joko koulun tai työn ja elää hetken aikaa ihan vaan itsellenikin. 


Tästä tuli nyt tosi lyhyt ja pikainen postaus, mutta tuntui että mun on tultava nyt sanomaan jotain, vaikka sitten edes jotain pientä. Ihan hirveän kiitollinen olen kaikille teille lukijoille jotka jaksatte seurata, kommentoida ja tsempata. Ja ihan hirveän pahoillani olen, että en edes kommentteihin ehdi/jaksa vastata inhimillisessä ajassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö niitä aina kauhean mielissäni lukisi tai etteikö ne merkkaisi mitään! Niin ja vaikka blogi on nyt hiljainen ja tuuliajoilla niin Instagram ja Snapchat päivittyy tasaiseen tahtiin nimellä @sallaoona

Nähdään taas! Toivottavasti pian.

Voiko kiusaamiselta välttyä?

$
0
0
Mielestäni ei, täysin ainakaan, kyllä jokainen lapsi joskus kiusaa, enemmän tai vähemmän. Mutta rajan vetää se, milloin kiusaaminen on toistuvaa ja kohde tuntee sen epämiellyttävänä, silloin asiaan on puututtava. Viimeisten parin vuoden aikana on kiusaaminen ollut tapetilla joko erityisen paljon tai sitten olen vain lasten myötä kiinnittänyt asiaan eri tavalla huomiota. Niin tai näin, tämä on asia minkä kuuluu ja täytyykin olla tapetilla, eikä asiasta mielestäni voi liikaa "jauhaa" tai ottaa kantaa erilaisin tempauksin. Viimeisimpänä mieleen tulee Valtteri, joka rohkeasti kertoi kohtaamastaan rasismista. 




Mutta mä en tullut puhumaan rasismista, enkä niinkään Valtteristakaan, mutta hänen tarina sai minut miettimään jälleen kiusaamista. Luulen, että monen vanhemman suurimpiin pelkoihin kuuluu se, että oma lapsi joutuisi kiusaamisen kohteeksi. Ei sillä, en minäkään sitä toivo ja todella puutun aina jos näen tai kuulen oman lapseni tulleen kiusatuksi tai loukatuksi. Lasten maailma on raadollinen, eikä kukaan halua että oma lapsi joutuu kärsimään tai pahimmassa tapauksessa saa loppuelämäkseen traumoja. Luulen, että tämän takia on helpompi turvautua menemään "varmimman" kautta, eli vältellä kaikkea mahdollista mistä voitaisiin kiusata. Moni oikeasti valitsee tai on valitsematta lapselle nimeä, josta voitaisiin kiusata. Saatetaan kannustetaan tyyliin joka ei herätä huomiota tai pidetään kynsin ja hampain kiinni siitä, mitkä jutut sopivat tytöille ja mitkä pojille. Eihän pojalle voi pinkkiä pukea, voidaan vaikka kiusata! Vaikka sillä koitetaan suojella lasta, saattaa siitä tulla tunne ettei vanhempi tue. Miten olla tyytyväinen itseensä jos omat valinnat ja mieltymykset ovat aina jollain tavalla vääriä?

Raaka tosiasia on kuitenkin se, että mistä tahansa voidaan kiusata. Jos kohteeksi joutuu, keksitään syy vaikka väärällä tavalla hengittämisestä ja ainoa mihin me voidaan vaikuttaa kasvatuksessa on se, että miten siitä selvitään. En halua kasvattaa lapsiani niin, että he luulevat etteivät kelpaisi sellaisena kuin ovat, että täytyisi olla tietynlainen sovitakseen joukkoon. Olisihan se tietysti helpompaa kasvattaa menemään massan mukana kuin opettaa terve ja vahva itsetunto. Haluan, että jos lapseni pinkkiä paitaa haukutaan hän kertoisi siitä aikuisille, asiaan puututtaisi ja seuraavana päivänä hän pukisi saman paidan kanssa pinkit housutkin. Mielestäni ei pitäisi liikaa miettiä sitä miten pitää huolta ettei lapsi tule kiusatuksi ja miettiä enemmän sitä, ettei oma lapsi olisi kiusaaja.


Tämä ei ole minulle todellakaan tissien läpsyttelyä! Ei ole helppoa rakentaa vahvaa itsetuntoa lapselle, jos se on itsellä hyvin huono, mutta teen parhaani. Haluan lasteni olevan ylpeitä itsestään ja valinnoistaan välittämättä muiden mielipiteistä. Uskon, että itseensä tyytyväisen ihmisen ei tarvitse sortaa muita ihmisiä tunteakseen oloaan hyväksi. Kun on hyvä olo itsensä kanssa toivoo sitä muillekin. 

Ihan hyvää

$
0
0




Blogini on jo pidemmän aikaan tehnyt hidasta kuolemaa ja olen huomannut, että mitä pidempään olen aukaisematta bloggeria sitä vaikeammalta tuntuu palata. Avaan hyvin vähän kannettavaa ollenkaan nykyään, oikeastaan vain silloin kun täytyy maksaa laskuja tai kirjoittaa blogia, koska molemmat vihaan hoitaa puhelimella (näissä vanhakunnon kymmensormijärjestelmä arvoon, heh) ja olen huomannut, että laskupino muistuttaa yhä useammin pisan kaltevaa tornia ennen kuin saan koneen avatuksi. Niin kuin tänäänkin, kun vihdoin päätin avata myös bloggerin.

Kysymys ei ole siitä ettei olisi mitään mistä kertoa, tai toisinaan siitäkin, mutta enemmänkin ajanpuute. Koska meillä ei nukuta päiväunia on ainoa aika blogille joko Ossin vapaapäivinä tai iltaisin kun lapset nukkuvat. Ossin vapaapäivisin olen itse usein töissä ja iltaisin nukuttaessani Viviania usein jään katsomaan puhelimella netflixiä aina nukahtamiseen asti. Yhä useammin unohdan kantaa kameraa mukanani. Olen nykyään kuitenkin sen verran vaativa blogini suhteen, että jos bloggaan haluan tehdä sen kunnolla, hyvillä kuvilla ja sisällöllä enkä sinnepäin. Joten ajan ja kuvien puutteessa on ollut yhä helpompi hiljetä.

Eikä ne ole ainoita syitä. Käyn tällä hetkellä läpi paljon isoja asioita, isoimpana varmaan oman tilanteensa hyväksyminen ja sen itselleen myöntäminen. On ollut hankala tulla kirjoittamaan arjesta, pohdinnoista tai yhtikäsmistään kun mieli on ollut harmaa. Mielenterveyttä käsittelevät aiheet ovat edelleen tabu, joita varsinkaan vanhempana harvoin uskalletaan mainostaa. Sitä syyttää jo itseään tarpeeksi, joten muiden negatiivisia kommentteja ei mielellään vastaanota lainkaan. Kertoako nyt ääneen olevansa jotenkin huonompi? Heikompi? Nähdäänkö minut vanhempana nyt eri valossa? Vanhemmuus on vain yksi sivu käsittelemistäni asioista, mutta iso tietenkin. Loppujenlopuksi kaikki mitä nyt olen, teen, koen ja vaikutan heijastuu lapsiini, heidän kasvatukseen ja arkeensa ylipäätään. Huomaan toisinaan kulkevani oravanpyörässä, tiedän mitä vaadin itseltäni ja lapsiltani kasvatuksen suhteen ja tunnen epäonnistuvani niissä päivittäin. Epäonnistuminen omissa tavoitteissa saa tuntemaan itsensä vaan niin surkeaksi. Sitten sitä löytää itsensä taas huutamasta vessassa, miettien miten onkaan taas tässä samassa pisteessä. Tiedän, että hölläämällä vaatimuksia ja olemalla armollisempi itselleni, pääsisin jo hyvään alkuun. Sitten kun lisätään henkinen hyväolo, uskon ettei minun tarvitse suuttua, itkeä ja turhaantua kaikesta. Kaikille.

Suurimmat ongelmat on kuitenkin minulla ihan itseni kanssa. Täytyisi lopettaa täysin ajattelu "Sitten kun" että olisin tyytyväinen. Tahdon myös oppia olemaan tyytyväinen ihan tavalliseen. Tähän asti olen kehittänyt ympärilleni aina jotain suurta, mullistavaa tai mitä tahansa tunteita herättävää. Kunhan voi tuntea jotain, vaikka negatiivistakin, että tietää olevansa elossa. 

Onko ihme ettei näistä asioista puhuta? Masentunutta käsketään ottamaan itseään niskasta kiinni, väsynyttä nukkumaan ja mielenterveysongelmista kärsiviä vanhempia kehotetaan olla tekemättä lapsia, ainakaan yhtään enempää. Ei tajuta, että siinä missä jalka voi olla poikki voi mieli mennä rikki ja molemmat vaativat hoitoa, eikä burana vie kipua pois. Tiedän silti olevani hyvä äiti, mutta ihan itseni vuoksi kaipaavani apua. Mielialani heittelee häränpyllyä ja uni ei auta väsymykseen. Viimein totuus kuitenkin iskostui päähäni edellisellä terapiaistunnolla. Jos yksi asia muuttuisi yön aikana ja aamulla asiat olisi paremmin, niin mikä muuttuisi? En osannut vastata, en silloin enkä nyt. Mutta sehän siinä onkin, kyse ei ole ulkoisista tekijöistä.

Pysähdytkö ikinä miettimään mitä kaikkea toisen ihmisen hymyn takana voi olla? Surullisimmat tarinat löytyy useimmiten hyvin harjoiteltujen, leveiden hymyjen takaa. Niiden, joille kuuluu aina ihan hyvää. 

Joten huomenna kun herään, jos jokin muuttuisi niin minulle kuuluisi ihan hyvää.





$
0
0

Maanantaiyönä postasin tähän asti kipeimmän ja avoimimman tekstin koko blogihistoriani aikana. Suljin koneen ja valvoin kahteen asti kun en jännitykseltä ja peloltani saanut unenpäästä kiinni. Muutaman kerran nappasin puhelimen tyynyn alta, valmiina poistamaan koko typerän tekstin, mutta päätin kuitenkin odottaa aamuun. Ajattelin, että ehdin sen aamullakin poistaa ennen kuin kukaan ehtisi lukea, kun lapset herättää jo kuuden jälkeen.

Nukuin levollisemmin kuin aikoihin ja lapset nukkuivat y h d e k s ä ä n, joka on viimeksi tapahtunut ehkä viimekesänä. En edes muista, koska olisin herännyt aamulla niinkin virkeänä. Äkkiä kuitenkin hiipi pelko siitä, kuinka monet tekstini on jo voinut tavoittaa ja käsi väristen avasin somekanavat ja valmistauduin parhaani mukaan tulevaan. Pelotti ihan hirveästi miten te nyt mua katsoisitte- sääli olisi viimeinen asia mitä tarvitsen. Pelkäsin tulevani tuomituksi.

Mutta kaikki mun pelot osottautui kuitenkin ihan turhiksi. Sain pitkin päivää paljon yhteydenottoja, osa kertoi olleensa joskus samassa tilanteessa tai olevansa tälläkin hetkellä ja osa lähetti tsemppejä. Jokainen viesti teiltä merkitsi ja merkitsee mulle paljon. Kiitos kun jaoitte tarinanne ja tunteenne sekä annoitte mulle virtuaalihaleja.  

Multa vierähti iso möykky harteilta ja olen voinut paremmin jo pelkästään kertoessani tämän "salaisuuden" kaikelle kansalle. Puhukaa tekin, edes jollekin! Älkää hävetkö tai jääkö yksin. Muistakaa että vaikka oma olo olisi huono, se ei tee teistä huonompaa ihmistä.

Aurinkoa teidän kaikkien päiviin.  

Muokkaamattomia kuvia

$
0
0









Emmää kestä. Mä en saa muokkausohjelmia auki ja kone huutaa kovalevyn olevan täynnä vaikka olen muka poistanut ihan kaiken. Eih, en mä osaa. Ärsyttää, ettei pysty korjailemaan valoituksia, sävyjä sekä kuvankokoa. Mutta kaikesta huolimatta näissä kuvissa on sitä jotain, eikös?

Me ollaan vapusta lähtien käytännössä asuttu ulkona ja yhtenäkin iltana Oliver tuli vasta puolikympin aikaan sisälle. Mä olen sitä mieltä että Suomen kesä on niin lyhyt, että siitä täytyy ottaa kaikki irti. Oliver lähti just mummulle yökylään, Ossi on menossa yöksi töihin ja mä meinasin laittaa nyt Vivianin nukkumaan ja palata pihalle. Yhden Karhun kanssa.

Ihanaa viikonloppua! Palataan alkuviikosta Vivianin kuulumisilla ja synttärisuunnitelmilla, koska tiiättekös, tuo seisova tyyppi täyttää ensikuussa V U O D E N. En kestä.
Viewing all 196 articles
Browse latest View live